Jesper Just

Miesten välisestä veljellisestä rakkaudesta onkin hyvä siirtyä Jesper Justiin, jonka videoteoksiin olen erityisen mieltynyt. Just käsittelee lähes poikkeuksetta teoksissaan miesten välisiä suhteita ja tunteita. Näin ensimmäistä kertaa Jesper Justin teokset No man is an Island II (2004), Bliss and Heaven (2005) sekä Something to Love (2005) Kiasmassa pari vuotta sitten. Myöhemmin ilokseni Turun taidemuseo on näyttänyt lisäksi teokset The Sweetest Embrace of all (2004) sekä A Fine Romance (2004). Netin kautta olen onnistunut löytämään teoksen The Man who Strayed. Videoteokset ovat siitä harmillisia, että ne ovat harvinaista herkkua ja niiden metsästys esimerkiksi esseetä varten on vaivan takana. Taannoin yritin tehdä esseen Justin teosten melankoliasta, mutta soitettuani läpi kaikki Suomen suurimmat museot sekä a-arkiston sain lopulta kehotuksen ottaa yhteyttä suoraan Jesper Justiin,mikäli mielin videoita nähdä. Yritys kaatui lopulta aikataulullisiin ongelmiin.

Jesper Justin teokset ovat melkeinpä lyhyitä elokuvia, joissa jokaisessa on käytetty vakionäyttelijäkaartia. Tunnelmiltaan teokset ovat arkipäiväisiä ja melankolisia, melkeinpä surumielisiä ja kohtalokkaita. Just kertoo vähäeleisesti merkityksellisiä tarinoita pitkin otoksin ja hitain leikkauksin. Musiikki näyttää olevan jokaisessa teoksessa suuressa osassa, erityisesti laulettu musiikki. Vaikka siis teokset ovat arkipäiväisiä, on niissä tietynlaista dramaattisuutta sekä elokuvallisuutta. Rauhallinen ote ja miellyttävät harmoniset värit tekevät teoksista hyvin esteettistä silmää hiveleviä. Teoksissa käytetään myös paljon lähikuvia kasvoista ja kuvataan ihmistä sellaisena kuin hän on kaikkine salaisuuksineen. Salaisuudet myös paljastuvat videoissa tehden samalla henkilöistä inhimillisiä.

Something to Love kuvaa kahta miestä, vanhempaa ja nuorempaa herraa. Herrat ajavat autolla parkkihalliin ja takapenkillä istuva nuorempi mies nousee autosta ja kävelee hallin ovesta sisään. Pian vanhempi lähtee kiireesti nuoremman perään ja löytää hänet hissistä suutelemasta naista. Nainen ja mies pyörivät syleillen toisiaan ja taustalla soittorasian musiikki viittaa tähän heteroseksuaaliseen suhteeseen ideaalina. Lopulta nuorempi herra kuitenkin lähtee vanhemman mukaan takaisin autoon, hetken hairahdus tai epäilys on ohitse. Miesten välinen suhde on siis voimakkaampi, mutta ei ehkä niin yksiselitteinen kuin videossa kuvattu miehen ja naisen suhde.

Jesper Justin teosten nimet ovat myös tarkastelun arvoisia ja ylipäätänsä, teosta ja sen nimeä ei voida erottaa toisistaan. Mielestäni nimenomaan teosnimi ohjaa katsojan tulkintaa ja on siten osana teosta. Something to Love nimen liittääminen teoksen tapahtumiin on moniselitteinen. En toki kiellä, etteikö teos ylipäätänsä ole moniselitteinen. Nainen teoksessa voitaisiin nähdä sinä jonakin kohteena, objektina,jota rakastaa. Vilpitön ja vahva side vanhempaan mieheen kuitenkin paljastaa totuuden; rakkaus miesten välillä on selkeä, vaikkakin rakkauden luonne ei niinkään. Mielenkiintoista ja oivaltavaa onkin se, miten rakkauden ei pidä olla missään muodossa seksuaalista ollakseen niin voimakasta. Enkä siis tässä puhu nyt sukulaissuhteisiin liittyvästä rakkaudesta. Miesten välinen rakkaus tässä tuntuukin herättävän kunnioitusta ja ymmärrystä tehden hetkestä hississä merkityksettömän pienen pojan ja tytön välisen leikin.

Bliss and Heaven taas käsittelee miehen sukupuolisuutta sekä siihen liittyvä salaisuutta. Teoksessa nuori mies katselee heinäpellolla, kuinka rekka ajaa tienvarteen. Karski rekkakuski nousee autosta ja kiipeää rekan lavalle. Nuori mies lähtee kohti rekkaa ja nousee myöskin sisälle rekan kontiin. Sisällä on pimeää, kunnes valokeila kohdistuu rekkamieheen. Nyt tämä hikinen ja ronski mies on estradilla vaaleaan pitkään peruukkiin ja iltapukuun sonnustautuneena. Hän alkaa laulaa mahtipontisen surullista laulua, joka päättyy suurellisiin eleisiin tuulen hulmuttaessa huivia. Tästä rekkamiehen salaisuudesta mieleen tulee ajatus siitä, kuinka jokaisessa on aina osa toista sukupuolta. Rekkamiehen täytyy vain kiivetä pimeään ollakseen sitä, mitä todella on ja kun hän lopulta paljastaa itsensä, asiasta tulee suureellinen, hänet nostetaan lavalle, esiin näytille. Mahtipontinen laulu, valokeila ja lava näyttäväktin osoittavan sitä, kuinka naurettavan paljon miehen homoseksuaalisuuden taikka naisellisten puolten esiin tuloa liioitellaan. Miehestä tulee kummajainen erikoisuus, kun hän tulee ulos kaapista. Tässäkään videossa ei tosin viitata mitenkään homoseksuaalisuuteen, vain naisellisiin stereotyyppisiin piirteisiin, jotka jostain syystä miehen on peitettävä.

No Man is an Island II on näkemistäni Justin videoista mielestäni koskettavin. Siinä nuori mies istuu hiljaisessa baarissa tuopin äärellä. Pitkin baaria, siellä täällä istuu muita yksinäisiä miehiä. Nuori mies nousee seisomaan ja alkaa laulaa kyynelsilmin kaunista balladia. Tähän lopulta yhtyy koko baarin henkilöt ja lopulta syntyy moniäänistä kuorolaulantaa. Teos on yleisilmeltään todella surullinen ja apea. Koskettavaa teoksessa on näiden miesten jakama kokemus, kaikki osaavat yhtyä yksinäisen miehen lauluun. No Man is an Island II ei käsittele niin selkeästi kahden ihmisen välistä suhdetta, vaan enemmänkin kollektiivista yhteenkuuluvuutta. Miljöönä tupakankäryinen baari on arkipäiväinen ja se kertoo, kuinka tämä asia koskettaa kaikkia. Miehet eivät ole mitenkään poikkeuksellisia ja yksilöllisiä tässä, kaikki jakavat saman tunteen riippumatta, ketä ovat.

Suosittelen todella Jesper Justin kotivisuihin tutustumista. Tunnen toisaalta itseni hieman jääviksi kertomaan näin paljon miesten välisestä suhteesta, joten miehet, olkaa hyvät. Mutta toisaalta en näe yhteenkuuluvuuden tunteessa taikka naisten keskenään jakamissa tunteissa niinkään eroa miesten keskenään jakamiin tunteisiin.